”Krooh, häh, heräsin,
mitä nyt. Nyt tuoksuu hyvälle. Se on jotain hyvää. Se on raakaa lihaa! Mennääs
katsomaan. Tuolla ne tekevät jotain, sieltä se haju tulee. Saisinkohan vähän
jotain. Mitä nyt pitäisi tehdä, istua? Maata? haukkua? – No nyt se meni tuonne.
Ei uskalla mennä lähelle, siellä on kuuma. Ja nyt tulee erilainen haju, paljon
voimakkaampi. Tuntuu kuin se tunkeutuu läpi! Miksi ne eivät anna minulle
mitään. Yritän haukkua lisää! Vai maata? Ehkä vain istun ja tapitan, se on
ennenkin auttanut”
Tuossapa voisi olla koiran ”sisäistä keskustelua” kun talon
ihmisporukka laittaa lieden kuumaksi ja alkaa valmistamaan itselleen
herkullista illallista. Jos homma menee hyvin, karvaturri saa omansa jo hyvissä
ajoin ennen ihmisten ruokahetkeä tai reilusti sen jälkeen, eikä ihmisten
kokkailun ja syömisen aikainen ruoan vaatiminen tule ikinä kannattavaksi ja
siten korostu. Toinen mahdollisuus on toki se, että kaikkensa yrittävää tai
silmiin ”säälittävästi” tapittavaa koiraa on pakko hemmotella, ja lattialle
tippuu lihapala sieltä, toinen täältä, koko ravitsemisprosessin ajan. On hyvin
inhimillistä, että omistaan on kiva jakaa rakkaalle ja nälkäiseltä
vaikuttavalle karvakasalle.
Miten tällaisessa tilanteessa voisi sitten toimia siten,
ettei epätoivotut käytökset vahvistu, mutta rakas murre saisi myös omansa
kuormasta? Paistetun lihan haju on melko kova motivaattori, mitä ei välttämättä
kannata jättää täysin käyttämättä. Toisaalta, ihmisruoan suolamäärät eivät
välttämättä tee hyvää ainakaan nuorelle pennulle.
Viimeksi kun teimme hirven paistia, sattui valmisteluun
tulemaan pala, jossa oli vähän kalvoja. Kalvojen poistamisessa ei välttämättä
tarvitse olla äärimmäisen nuuka, joten kalvojen mukaan voi lähteä myös hiukan
lihan jämiä. Nämä jämäpalat eivät välttämättä ihmisen hampaiden välissä
miellytä, mutta ovat koiralle superherkkua.
Herkku maistuu tietysti ihan sellaisenaan raakana. Hyvää ja
terveellistä raakaruokaa :).
Koulutustarkoituksiin raa’an lihan käyttäminen varsinkin kodin ulkopuolella ei
kuitenkaan ole aina mukavin ratkaisu. Tässä tapauksessa illan rally toko
treenejä varten päätimmekin jalostaa lihat treeneissä käytettävään muotoon.
Siispä lihat ensin pieniksi paloiksi ja sitten pannulle
paistumaan pieneen öljymäärään. Muutama minuutti pannulla ja lihanpalaset
olivat kypsiä.
Tuoreeltaan Veeti oli valmis tekemään niiden eteen mitä vaan, joten
juuri hankittu näyttelytreenipöytä tuli heti helposti tutuksi!
Valmiit lihanpalat oli helppo jäähdyttää ja laittaa minigrip
pussiin treenejä varten. Keskittymisen herpaantuessa tämä salainen ase on
helppo kaivaa taskusta esiin – ja huomio on taas hetkeksi taattua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti